Avainsana-arkisto: mieliteot
Takaisin ruotuun
Nyt on taas päästy ruotuun syömisen suhteen. Mielitekoja on vielä paljon, mutta olen onneksi saanut niitä hillittyä. Liikkuminen jäi vähän vähemmälle viime viikolla, mutta täytynee siinäkin palata normaalirytmiin.
Mielitekojen päivä
Tänään oli mielitekojen päivä. Olisin halunnut vaikka mitä, ajattelin jopa irtokarkkeja, vaikka en muutenkaan syö niitä. Eikä millään olisi huvittanut lähteä ulos töiden jälkeen. Hetken aikaa mietin, että mitä teen: haluanko muka oikeasti karkkeja täysvauhdilla (no en tietenkään), aionko nuutua… Lue loppuun…
Avainsanoina kalorit, mieliteot, sykemittari
Jätä kommentti
Se on niin pienestä kiinni…
Viime viikolla totesin että taidan päästä melko helpolla tämän täysvauhdin kanssa kun ei ole vielä tuntunut hankalalta, taisin jopa sanoa ettei edes tee mieli ruokaa. No eilen sitten pitkästä aika istahdin telkkarin eteen ja tietenkin jokakaisella mainostauolla näytetään ruoka-aiheisia mainoksia.… Lue loppuun…
Avainsanoina mieliteot, ruoanhimo, VLCD
Jätä kommentti
Juhlien järjestäjän kiusaus
Minulla oli eilen illanistujaiset pienellä kaveriporukalla. En tuntenut itseäni tarpeeksi vahvaksi itse leipomaan, joten tarjoilu hoitui pakasteilla ja karkeilla. Muutaman viikon “en osta ruokaa” innosti minut tekemään ylen määrin ostoksia, no nyt on pakastimessa vierasvaraa ja työkaverit saa maanantaina herkkuja.… Lue loppuun…
Avainsanoina juhlat, mieliteot, onnistumiset, paino, peilikuva
Jätä kommentti
Juoksua ja mässäystä
Juoksukoulun viides viikko alkaa olla taputeltu. Huomenna on rentoutumispäivän vuoro, joten siinäpä ei ole paljoa tekemistä.. Olisihan se kiva, jos saisi todella vain rentoutua. Tässä elämäntilanteessa rentoutuminen on täysin satunnaista ja melko harvinaista, joten sitä on turha sen kummemmin miettiä.… Lue loppuun…
Houkutuksia
Viikko on kohta taas takana, viikonloppu edessä. Tai samapa tuo kun tekee vuorotyötä. Olen nyt jotenkin jääny kiinni puolivauhtiin. Vapaapäivinä on helppo noudattaa täysvauhtia, mutta kun on töissä…niin se salaatti/vihanneslautanen on helpompi syödä…onko se vaan sitä, että kuuluu vähän niinku… Lue loppuun…
Avainsanoina liikunta, mieliteot
Jätä kommentti
Heikkoja hetkiä..koko päivän
No niin,tästäkö se alkaa se mun alamäkeni nyt?Vasta vajaa viikko takana lifetimea ja minähän jo ostelen kaupasta suklaata..eikä siinä mitään,vaan syökin vielä sen!Ja nyt ottaa päähän.Kertokaa nyt hyvät kanssasisaret miten saan itseäni niskasta kiinni?Ei muuten,mutta kun sitä tekee mieli lisää…Selittelen… Lue loppuun…
vaikea päivä
No niin – kyllä se vaikea päivä minullekin tuli!
Tänään oli tilintarkastaja, jota kestitsin. Olin ostanut kolmioleipiä ja laskiaispullia. Katselin vain vierestä kun hän nautti pöydän antimista. Eilen juttelin hänen kanssa xtravaganzasta. Hänkin oli kokeillut tätä viime keväänä puolivauhtina. Sainkin… Lue loppuun…
Viikonlopun viettelykset
Tänään viettettiin laatuaikaa perheen kanssa. Ja kuten normaalissa urbaanissa nykyperheessä se tietenkin tarkoittaa alennusmyynneissä tarpomista. Rapsakka pikkupakkanen ja auringon paiste olisi tietenkin tullut hyödynnettyä paremmin ulkoilemalla. Toisaalta, näkeehän sen auringon auton ikkunastakin. Menisikö tuo kaupoissa ramppaaminen sitten hyötyliikunnan piikkiin? Ainakin… Lue loppuun…
Avainsanoina houkutukset, laihduttaminen, mieliteot, ruokavalio
Jätä kommentti